Just my luck.

Vihdoinkin kun tää vuos potkastiin käyntiin ja suunnitelmat oli selkeinä, niin joku luonnonlaki halusi muistuttaa miten huonoja mun suunnitelmat olikaan.
Pari viikkoa olin jo tuntenut, että mun olo oli tosi väsynyt ja oli ollut semmosta ihmeellisiä yhden päivän kuumeiluja ja oksenteluja. Eihän noista nyt kukaan osaa päätellä, että ne vois viitata keuhkokuumeen ensioireisiin!

Tässä nyt olen, toista viikkoa jo toipilaana. Pääsin eilen sairaalasta kotiin ja olo on vieläkin puolikuntoinen. Mua jo enemmänkin naurattaa, koska todella taikauskoinen ihminen kun olen, uskon tän olevan karman tekosia jälleen. Mun on todellakin muutettava mun elintapoja jos jatkuvasti saan tuntea tämmöisiä vastoinkäymisiä! No ei kai, leikki leikkinä. Pitää vaan jaksaa pysyä positiivisena ja muistaa, että tääkin episodi poikii jotain hyvää mulle. Esimerkiksi, koen että nyt on hyvä sauma lopettaa se tupakointi, luotto on tällä kertaa aika korkeella!

Harmittaa kyllä se, että keuhkolääkäri epäilee mun sairastuneen astmaan edellisen keuhkokuumeen jälkeen, lieneekö sitten jälkisairautena tullut. 
Vielä kun jaksais yhden kokonaisen viikon levätä, niin sit voikin jo lähteä ihmiset ilmoille tarkistamaan, että onko mun työpaikka edes enää tallella! :D


Ainiin, mun serkku palaa suomeen nyt tulevana viikonloppuna, on ollut 5 kuukautta thaimaassa töissä. Saa nähdä onko kovatkin sopeutumisvaikeudet, vähintään joku pieni shokki iskee kun astuu koneesta tänne pakkaseen.

Aika tylsä postaus, oli vaan pakko päästä tyhjentämään aivot jonnekkin tämän makoilun yhteydessä. :)

Alku on aina vaikein.

Joskus taannoin joku mulle mainitsi, että mun pitäisi pitää blogia itsestäni. Tuntuu jotenkin hassulta, koska en juurikaan osaa kirjottaa asioita ymmärrettävästi ja poikkean aiheesta enemmän kuin usein. Joten, jos tätä kukaan koskaan lukee, niin turha väittää ettenkö olisi varoittanut mitä tulevat postaukset ovat!

Tähän nyt ryhdyin ja otetaan se vaikka uutena haasteena, niinkuin kaikki muutkin tulevat muutokset tänä vuonna!

Aina kun joku puhuu uusista muutoksista ja lupauksista, niin aika monelle tulee ensimmäisenä ajatus mieleen "toi on niin klisee ja toi on niin kuultu", eikä sitten kyselläkkään enempää. Mun mielestä ne lupaukset, mitä jokainen antaa uuden vuoden alussa pitäis olla lupauksia itselleen, ei muille.

Voin antaa yhden omakohtaisen esimerkin, mikä on viime vuoden syksyllä tapahtunut. Ei niinkään "merkityksellinen" ehkä muille, mutta henkilökohtaisesti koin sen olevan hyvä sekä huono saavutus, vaikka lyhyt olikin. Huomioikaa, että kirjotan tämän siis omien tuntemuksien pohjalta, enkä haluu että kukaan tuntee mun syyttävän henkilökohtaisesti ketään. :)

Yritin viime syksynä lopettaa tupakoinnin ensimmäisen kerran ikinä. Tuntui hyvältä tehdä päätös ja lujasti olin sitä mieltä, että tämä päätös tulee pitämään. Päiviä kului ja ne muuttui viikoiksi. Kaksi viikkoa pystyin olemaan polttamatta, ilman mitään yleistä painostusta. Kuitenkin päivien myötä useempi ihminen huomasi mun savuttomuuden ja alkoi jaella mielipiteitä. No joo, tiedetään, koskaan ei sais muiden antaa vaikuttaa omiin päätöksiin tai tahtoon. Tässä kohtaa mä tein virheen, sorruin paineiden alla ja ensimmäisenä baari-iltana poltikin ensimmäisen sikarin. Ajattelin "eihän tää oo sama kun rööki, joten eihän tässä oo mitään väärää". Sikarista siirryinkin tupakkaan. Ja tässä mä olenkin, röökaajana edelleen.

Myöhemmin kun mietin asiaa, niin en ollut valmis lupaamaan itselleni, olin valmis lupaamaan muille. En vaan tarpeeksi vahvasti. Ja hyvä niin, olen oppinut, ettei lupausten pitäminen olekkaan niin helppoa. Kuitenkin, mä en ole epäonnistunut, vaan oppinut!
Nyt kuitenkin, tässä hetkessä mä olen valmis lupaamaan itselleni ensimmäisen asian. En kuitenkaan aseta itselleni liian "korkeita" tavoitteita, niinkuin yleensä on ollut tapana.

Lupaan, että elän itselleni.

Musta tuntuu, että tästä vuodesta tulee hyvä. :)